Lapsen hoito ja vanhempainpäiväraha

Lapsiperheet saavat kunnalta erilaisia avustuksia lapsen hoitoon, kunnan päätösten mukaan. Kela maksaa kaikille perheille äitiyspäivärahaa ( 1.8.2022 alkaen Raskausraha) n. 4kk:n ajan. Rahan maksu aloitetaan yleensä 1-2 kk ennen lapsen syntymää ja sen maksu loppuu n. 2-3kk lapsen syntymän jälkeen. Tämän jälkeen vanhemmat hakevat vanhempainpäivärahaa, jota maksetaan siihen asti, kun lapsi on n. 9kk vanha. Vanhempainpäivärahaa saavat molemmat vanhemmat ja se on tarkoitettu käytettäväksi molempien vanhempien kesken. Näin molemmilla vanhemmilla on yhtäläinen mahdollisuus olla hoitamassa lastaan kotona. Kelan lapsiperhe-etuustilaston mukaan, vuonna 2021 kaikista vanhempainpäivärahojen saajista miesten osuus oli 42 prosenttia, mutta miehet pitivät niistä vain 11%. Oman vanhempainpäivärahakauden saa siirtää toiselle vanhemmalle ja tämä selittää sen, että vuonna 2021 naiset käyttivät 97% vanhempien kesken jaettavissa olevista vanhempainrahapäivistä.

Omaa lastaan saa jäädä kotiin hoitamaan vanhempainvapaan jälkeenkin ja sen mahdollistamiseksi kunta maksaa kotihoidontukea ja hoitolisää ja joissain kunnissa on käytössä myös kuntalisä. Kotihoidontuki ei ole ansiotuloihin sidonnainen, niin kuin raskausraha ja vanhempainvapaa, vaan se on keskimäärin n. 350e/ kk ja muista kotona olevista lapsista n. 100e/kk. Hoitolisän suuruus on n. 180e/kk. Lapsen hoitaminen kotona, ei siis ole taloudellinen kovin helposti järjestettävä asia.

Kuntalisän merkitys

Kuntalisä on ollut aiemmin käytössä hyvin laajasti eri kunnissa, mutta siinä on selkeä laskeva trendi. Vuonna 2014 kotihoidon kuntalisää maksettiin 85 kunnassa ( vuonna 2022 suomessa oli 309 kuntaa). Vuonna 2016, 60 kunnassa ja vuonna 2020 sitä maksoi enää 55 kuntaa. Kuntalisän suuruus on keskimäärin 171e/kk. Kuntalisää maksetaan jokaisesta lapsesta, mutta sen suuruus vaihtelee kunnittain.

Kuntalisä on ollut monelle, kotona lapsiaan hoitavalle perheelle merkittävä lisä kuukausituloihin. Kun kuntalisää maksetaan kaikista lapsista, mahdollistaa se, vanhempien niin halutessaan, kaikkien alle kouluikäisten lasten hoidon kotona. Toki tämä edellyttää sen, että perheessä on alle kolmevuotias lapsi, jonka kotona hoitamisesta saadaan kotihoidontukea.

Kuitenkin kunnat ovat pääasiallisesti poistaneet kuntalisän maksamisen, eikä mikään kunta suunnittele sen palauttamista käyttöön. Miksi näin? Syitä on useita. Kuntien suuntaus on ollut saada vanhemmat nopeammin takaisin työelämään, lapsen syntymän jälkeen. Nykyisessä yhteiskuntaa vaivaavassa työvoimapulassa tämä on toki järkevää, mutta ei ihan yksiselitteistä. Toinen syy on perheiden ohjaaminen varhaiskasvatuksen piiriin. Tutkitusti on todettu, että lasten osallistuminen varhaiskasvatukseen, edistää lasten sosiaalisia taitoja ja oppimista. Tosin tämäkään ei ole noin yksiselitteistä.

Työllisyystilanne

Moni ala kärsii työvoimapulasta ja sitä pyritään helpottamaan ohjaamalla pienten lasten vanhemmat nopeasti takaisin työelämään. Pitkät hoitovapaat vaikuttavat naisten palkkaukseen ja työuriin erittäin negatiivisesti ja työpaikoilla kaivataan osaajia. Samaan aikaan kuitenkin keskustellaan varhaiskasvatuksen henkilöstöpulasta, mikä vaikeutuu vuosi vuodelta. Kun taloudellisella päätöksenteolla ohjataan perheitä varhaiskasvatuksen asiakkaiksi, pitäisi samalla huolehtia varhaiskasvatuksen kantokyvystä. Nämä asiat kulkevat käsikädessä, tai niiden ainakin pitäisi kulkea. Kun ohjataan asiakkaista johonkin palveluun, on palvelun volyymia lisättävä samassa suhteessa. Onko näin tehty? Tähän osaa antaa vastauksen jokainen varhaiskasvattaja, kuin myös vanhempi.

Varhaiskasvatuksen kantokyky

Henkilöstön puute sekä hoitopaikkojen alimitoitus ovat varhaiskasvatuksen järjestämisen kaksi kompastuskiveä. Tällä hetkellä vanhempia ohjataan tuomaan lapsensa varhaiskasvatukseen, heti vanhempainvapaan jälkeen. Tämä ohjaus tapahtuu taloudellisella kepillä, porkkanan sijaan. Kuntalisien poistamisen sijaan, olisi pitänyt pistää varhaiskasvatuksen laatu ja saatavuus ensin kuntoon. Miten voidaan markkinoida palvelua, jota ei todellisuudessa pystytä järjestämään? No vastaus on helppo: vaatimalla mahdottomia sekä henkilöstöltä että perheiltä. Perheille ei kerrota koko todellisuutta, ei oikeastaan edes osaa siitä. Pahimmillaan perheet vievät lapsiaan useaan eri päiväkotiin ja eri puolille kaupunkia. Henkilöstöä vaaditaan venymään aina vaan lisää ja tekemään arjen ihmeitä, sietokyvyn ylärajalla.

Varhaiskasvatus ei tällä hetkellä vedä sitä asiakasmäärää, mikä sinne olisi tulossa ja jota sinne ohjataan. Tästä seuraa tilanne, jossa lapsiryhmien kokoa kasvatetaan kiertämällä lakia. Lapsia lisätään ryhmiin enemmän, kuin lain sallima raja antaa myöden ja tämä mahdollistuu sillä, että nimetään uudet lapset uudeksi ryhmäksi, vaikka ne todellisuudessa liitetään osaksi vanhaa ryhmää. "Uutta ryhmää" hoitaa ne samat ihmiset, jotka hoitavat jo täynnä olevaa ryhmää, joukkoon lisätään vaan yksi tai kaksi uutta hoitajaa. Tämä kasvattaa samoissa tiloissa olevien ihmisten määrää merkittävästi, millä on taas kerrannaisvaikutus moniin muihin ongelmiin.

Uusia ryhmiä perustetaan myös tiloihin, joita ei ole suunniteltu lapsiryhmille. Näitä tiloja ovat jumppasalit, kahvihuoneet tai pienryhmätilat. Näistä tiloista puuttuu akustiikka, joilla vaimennetaan ääniä, wc-tilat, vesipisteet, lepotilat, säilytystilat, jakotilat ja pienryhmätilat. Omaa rauhaa ei ole, eikä tilat vastaa varhaiskasvatussuunnitelmassa mainittuja vaatimuksia. Silti näin toimitaan edelleen.

Kotoa varhaiskasvatuksen pariin ohjatut vanhemmat toiveikkaana hakee paikkaa lapselleen lähipäiväkodista, sitä usein kuitenkaan saamatta. Olen myös itse kokenut tämän vanhempana, kuin myös usean päiväkodin vaihdon. Kunnat perustavat väliaikaisia ryhmiä tai yksiköitä ja toisaalta sellaisia yksiköitä, joissa on lasten iän mukaan rajattuja ryhmiä. Tämä johtaa siihen, että eri-ikäisiä lapsia joudutaan kuljettamaan eri yksiköihin ja rakennuksiin, jopa eri kaupunginosiin.

Henkilöstön puute

Henkilöstön puute ei ole uusi asia, mutta uutta on se, että tällä hetkellä on vaikeaa rekrytoida edes pätevyyden täyttäviä lastenhoitajia. Opettajat ovat alalta hävinneet jo vuosia sitten. Puute on myös muusta ammattihenkilöstöstä, kuten erityisopettajista. Pedagoginen pääoma katoaa alalta, henkilöstön mukana.

Päiväkodeissa työskentelevä henkilöstö on antanut paljon haastatteluja ja tuonut hätähuutonsa kuuluviin. Juuri tällä viikolla luin hälyttävän jutun, jonka otsikossa tuotiin ahdinko esiin: kuka enää jaksaa tällä alalla?" Moni rakastaa työtään ja pieniä asiakkaitamme, mutta työpäivään ei pidä kuulua itkeminen uupumuksen tunteen takia. Työhön ei pidä kuulua jatkuvat sairaslomat, kun heikentynyt työkyky heijastuu yleiskuntoon ja sairastuttaa henkilöstöä. Sairastuneiden tilalle ei saada sijaisia ja kierre on valmis. Kuka tätä alaa enää jaksaa?

Päiväkotien puute

Oletteko huomanneet, että kun rakennetaan uusi asuinalue, ensin tulee talot ja tiet, sitten kaupat ja ihan viimeisenä päiväkoti ja koulu. Päiväkotirakennukset tulee aina vuosien viiveellä, tarkoittaen sitä, että lapsia ahdetaan jo valmiiksi täysiin päiväkoteihin. Ihan kuin historia ei opettaisi mitään. Päiväkodit ollaan kyllä suunniteltu kaupunkirakentamisen kaavaan, mutta itse rakennus nousee aina vuosia liian myöhään.

Sama pätee rakennusten kuntoon. Liian usein rakennetaan jo valmiiksi remonttikuntoinen rakennus, jota sitten korjataan huonon sisäilman, kemikaalikaasujen tai toimimattomien tilaratkaisujen takia. Tietenkään rakennuksia ei voi tyhjentää remontin tai korjauksen ajaksi, koska korvaavia tiloja ei ole. Siinä sitten oirehtivat lapset sekä henkilökunta. Huonokuntoiset, käyttöön huonosti soveltuvat ja sisäilmaongelmaiset talot jatkavat toimintaansa, vaikka on hyvin tiedossa, että talossa olijat oireilee. Moni tällainen talo on jo keikkailevien sijaisten boikotissa. He eivät oireilunsa takia suostu enää tulemaan rakennukseen. Silti tällaisten talojen toiminta on arkipäivää varhaiskasvatuksessa.

Realismin aika

"Ei näin!"

Jos varhaiskasvatus olisi bisnes, olisi asiat toisin. Bisnes ei pyöri, jos myyt ei oota tai asiakas ei saa sitä, mistä maksaa. Mutta kun varhaiskasvatus ei ole bisnes, vaan yhteiskunnan pyörimässä pitävä peruspalvelu, jota perheiden on pakko käyttää. Palvelu maksaa ja tässä tapauksessa se maksaa veroeuroja. Niitä ei haluta satsata euroakaan enempää. Senkin ymmärtää, kun maa velkaantuu tappavaa tahtia. Siksi nostan esiin kysymyksen: miksi kunnat sitten tietoisesti ohjaa perheitä hakeutumaan varhaiskasvatukseen, muiden vaihtoehtojen sijaan? Miksi kotiin jääminen alle kolmivuotiaan kanssa on tehty käytännössä taloudellisesti mahdottomaksi?

Niin kauan, kun varhaiskasvatuksen resurssit ovat tämän hetkisellä tasolla ja toiminta ontuu pahasti, on kuntien otettava muut vaihtoehdot realistiseen käyttöön. Varhaiskasvatus saadaan kyllä kuntoon ja toimimaan, mutta se ei tapahdu hetkessä, eikä ilman rakenteellisia muutoksia. Sillä välin lapset on kuitenkin hoidettava.